2/11/2014

Kihlajaiskuvaus

Tammikuussa pääsimme mieheni kanssa kihlajaiskuvauksiin. Tuo aamupäivä oli kerrassaan huikea! Oli yllättävän kivaa olla kerrankin kameranlinssin toisella puolella. Anna Primaveran Katariina toimi meidän kuvaajana ja teki hommasta kyllä niin helppoa. Tunnelma oli rento ja hän osasi hyvin neuvoa ja opastaa meitä. Tai kyllähän se alku hieman opettelua oli. Aloitimme kahvilasta, jossa yritimme luonnollisesti nauttia toisen seurasta ja kahvista. Linssin edessä normaali jutustelu ja kahvin juonti olikin outoa. Itse otin vielä erikoiskahvin kermavaahdolla ja suklaalla.. yritähän siinä näyttää parhaat puolesi -kermavaahtoviiksillä. Tästä siirryttiinkin varsinaisiin "poseerauksiin", jotka osoittautuivat paljon helpommiksi. Ja tässäpä me.





Asujakin vaihdettiin ja kuvaus päätettiin Sokos hotellin kattoterassilla. Kuvia otettiin myös siinä sisätiloissa. Kylmä viima sai tämän vilukissan tärisemään ulkona! Saimme kyllä niin huippu kuvia, ettei niistä osannut edes valita suosikkeja. Ja harmittaa ettei tilattu enempää! Miksi ei?! Kerrankin kun olisi ollut tilaisuus. Kuvien lisäksi Katariina teki ihanan videon, jossa vilahtaa enemmänkin kuvia päivästä. Ajattelimme paljastaa videon hääpäivänä ja laittaa sen jossain vaiheessa pyörimään niin että kaikki vieraat näkisivät sen. Tai paljastaa.. onhan se nyt jo pyörinyt esimerkiksi äitini työpaikallakin. Kovasti on videota kehuttu. Kunnia menee kyllä Katariinalle. Kiitos! Suosittelen! :)

Kuvauksen vuoksi pojat veimme yökylään ja varasimme Helsingistä hotellin. Vapaa ilta -se onkin meille harvinaista herkkua. Tarkoituksena oli vain levätä, ei ostoksia tai muuta, rentoutua vain. Ainoastaan yhdessä kaupassa piipahdin, Granitissa. Ja löysin etsimäni, nimittäin hanallisen boolimaljan! Hinta olikin hieman suolainen ja päätin ostaa vain yhden, varmuuden vuoksi. Nyt, kiitos aikaisemmin mainitsemani Lahti-ystäväni, olen saanut kaksi maljaa lisää. Ja ne maksoivat yhteensä puolet tuosta Granitin versiosta. Huh huh! Illaksi vetäydyimme hotellille Bondia katsomaan :)

Suuret kiitokset vielä Katariinalle ja A:lle myös! :D Ikimuistoinen päivä!

13 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisia kihlajaiskuvia. Niistä oikein huokuu teidän välinen rakkaus ja välittäminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katariina onnistunut siis työssään :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Näytätte kumpikin upeilta!
    Mekin kävimme ottamassa kihlakuvat viime kesänä ja olimme niihin supersupersuper tyytyväisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän se on ihanaa joskus käydä ihan ammattilaisen kuvattavana :) kyllä sen laadun huomaa.

      Poista
  3. Mä oon näitä kuvia jo aiemmin ihaillut. Aivan ihania, olette upea pari <3

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Hei, mulla on haaste sulle: http://jennipuoli.blogspot.fi/2014/02/haaste-bloggausnurkkaus.html

      Poista
  5. Oi, nämä ovat todella kauniit ja herkät kuvat!

    VastaaPoista